Mahjong-pelit

Mahjong

Kaikki suositusta älypelistä.

Mahjong on alunperin Kiinasta peräisin oleva neljän hengen peli, jonka tavoitteena on muodostaa 17 nappulasta erilaisista yhdistelmistä koostuva voittokäsi. Pelin säännöistä on olemassa paljon erilaisia variaatioita, joissa onnella on vaihteleva merkitys.

Mahjong on lähtenyt aikoinaan Kiinasta. Sieltä se on lähtenyt leviämään ympäri maailmaa. Aasiassa pelin suosio on valtaisa. Mahjongia pelataan siellä useina erilaisina paikallisina muunnelmina.

Meille Länsimaihin peli on tullut 1900-luvun alussa. Alkuun innostus oli kovaa, mutta sittemmin sen suosio hiipui. Viime aikoina ja varsinkin Internetin myötä, peli on saavuttanut kasvavaa suosiota meilläkin.

Mahjong-nimestä tulee monille mieleen mahjong-pasianssipeli. Siinä tarkoitus on kerätä tiilipareja. Kaikesta hauskuudestaan huolimatta se ei varsinaisesti liity kuitenkaan oikeaan mahjongiin.

Mahjongin nimestä on useita erilaisia kirjoitusasuja. Kiinaksi peli kirjoitetaan aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä tavaramerkiksi on jo vakioitunut Mah-Jongg. Tällä tavalla kahdella g:llä kirjoitettua muotoa näkee paljon sekä yhteen että erikseen. Pelin nimen voi kirjoittaa joko viivalla ja ilman. Tästä esimerkkinä voisi olla mahjongg, mah jongg, mah-jongg. Japaniksi pelillä on oma nimensä ja länsimaisesti sen näkee usein muodossa maajan.

Näillä sivuilla käytämme länsimaista muotoa mahjong. Jonkun mielestä jokin muu kirjoitusasu olisikin kenties oikeaoppisempi.

Nykyajan käsityksen mukaan Mahjong olisi lähtöisin Ningbosta, Zhejiang-provinssista. Se on kehitetty aikaisempien kortti- ja dominopelien pohjalta. Myös kiinalaiset rahat ovat vaikuttaneet pelin syntyyn. Kiinalaiset dominot ovat yhä edelleen osana peliä. Niiden tehtävänä on toimia apuna pistelaskussa.

Mahjong on monien tuntema älypeli, jossa yritetään muodostaa pareja vapaiden tiilien avulla. Peli on lähtöisin Kiinasta, josta kielii myös pelin palikoiden kuviot. Niistä löytyy nimittäin kiinalaisia kirjaimia, kirjoitusta ja kiinalaisaiheisia kuvia. Joskus tuntuu, että peli perustuu vain onneen, mutta näin ei kuitenkaan ole, sillä voittoon vaaditaan myös älyä.

On aivan mahdollista voittaa pelissä hyvän onnen vuoksi, mutta useimmiten palikoiden yhdistäminen oikeassa järjestyksessä parantaa omia voittomahdollisuuksia. Jokaisella siirrolla on mahdollista joko avata lisää uusia siirtomahdollisuuksia tai sitten vähentää niitä. Jos onnistuu avaamaan tien useampiin mahdollisiin siirtoihin, on mahdollista viedä peliä huomattavasti pidemmälle. Vaikka peli kuulostaa melko yksinkertaiselta, on siihen helppo jäädä koukkuun. Sen parissa huomaa helposti viipyneensä kauemmin kuin oli alun perin ajatellut.

Mahjongista löytyy lukuisia eri variaatioita, jotka kaikki toimivat kuitenkin samalla perusperiaatteella. Variaatioiden välillä on pieniä eroja, ja lisäksi palikat voidaan koostaa eri muotoon, mikä vaikeuttaa tai helpottaa pelin voittamista.

Mahjongin varhaisvaiheet

Alkuaikojen vaiheet ovat jääneet osittain hämäriksi. Erilaisia tarinoita on käytetty peliä markkinoitaessa. Tällä tavalla levitetyissä tarinoissa kerrotaan mm. muinaisista Kiinan keisareista, Kungfutsesta ja Nooan arkista. Ensimmäiset oikeat todisteet mahjongista ovat 1800-luvun loppupuolelta.

Mahjongia on tyypillisesti pelattu rahapelinä. Sillä tavalla sitä pelataan edelleen ja siitä juontuu pistelaskujärjestelmät. Kiinalaiset eivät tyypillisesti myöntäisi pelaavansa peliä, joka ei anna sivistynytä kuvaa. He kun ovat halunneet aina antaa sivistyneen kuvan itsestään. Sivistyneistölle sopivana pelinä on pidetty sellaista peliä kuin gota.

 

Sääntöjen kehittyminen

Mahjong on viety Japaniin vuonna 190 kiinalaisten toimesta. Peli levisi sieltä 1920-luvulla pitkin Yhdysvaltoja. Sekä japanilaiset että yhdysvaltalaiset kehittivät peliä haasteellisempaan suuntaan ja edelleen monimutkaisemmaksi. Siitä julkaistiin tästä kehityksestä johtuen monia sääntökokoelmia.

The Mah Jong Association of Japan on julkaissut säännöt. Näitä sääntöjä on pidetty eräänlaisena kansainvälisenä standardina säännöille. Amerikkalainen mahjong, eli Mah Jongg poikkeaa kuitenkin täysin perinteisestä mahjongista.

Mahjongin säännöt ovat aina vaihdelleet paljon. Maasta ja paikkakunnasta riippuen säännöt eroavat toisistaan. Kiinan valtiollinen urheilukomitea julisti aikoinaan mahjongin alaisuudessaan toimivaksi lajiksi vuonna 1998. Silloin se julkaisi myös standardisäännöt, jotka tulivat maailmalla tunnetuksi vuonna 2002.

Tuona kyseisenä vuonna 2002 juuri näitä sääntöjä käytettiin ensimmäisissä mahjongin maailmanmestaruuskilpailuissa. Kilpailut pidettiin Tokiossa. Nuo säännöt oli tarkoitettu virallisiksi ja kansainvälisiksi säännöiksi.

KilpailusäännötLisää otsikkotekstisi tähän

Vuoden 2005 lokakuussa perustettiin World Mahjong Organisation Pekingissä. Mukana olivat ainakin Japan Mahjong Organizing Committee ja European Mahjong Association.

Vuonna 2006 kansainvälisiin sääntöihin tehtiin joitakin muutoksia. Niistä tuli tunnetut majiangin kilpailusäännöt, joita sovelletaan pelin kilpailuissa. Näillä kilpailusäännöillä pelataan, mutta ilman rahapalkintoja.

Vuonna 2007 pelattiin ensimmäisen kerran World Series of Mahjong-maailmanmestaruusturnaus. Siinä pelattiin ensi kerran rahapalkinnoista ja käytettiin omia sääntöjä. Turnaus järjestetiin Macaossa. Vuoden 2008 turnauksen voittaja sai palkinnoksi 500 000 dollaria.

Kirjoitusasu

Pelin yleisin nimitys mahjong tulee sen kiinankielisen nimen kantoninkiinan kielisestä ääntämyksestä. Mandariinikiinankielinen ääntämys on májiàng. Kirjoitusasuja on useita, mutta peli-idea pysyy samanmoisena.

Pelivälineet

Mahjongin pelivälineinä käytetään pelinappuloita, jotka ovat tiilen muotoisia. Nappuloita on kiinalaisten sääntöjen mukaisessa pelissä 152 tai 158 ja modernien sääntöjen mukaisissa 144. Kyseessä on sama setti ilman bonustiiliä.

Pelitiilet on perinteiseen tapaan tehty luusta ja bambusta. Nykyisin ne ovat muovisia. Ne on tehty kuitenkin kaksiosaisiksi siten, että varsinaisen pelitiilen takapuoli on väriltään poikkeava ja merkitsemätön ”selkä” (kuten pelikorttien takapuoli). Joskus harvoin pelisettejä valmistetaan myös erikoismateriaaleista, kuten arvometalleista.

Tiilet jaetaan pelissä maihin eli numerotiiliin (108 tiiltä), arvotiiliin eli kunnianarvoisiin (28 tiiltä) ja bonustiiliin (8 tiiltä). Numerotiilet jaetaan kolmeen maahan (kolikot, bambut ja wan), arvotiilet neljän ilmansuunnan tuuliin sekä kolmenvärisiin lohikäärmeisiin. Bonustiilet jaetaan kukkiin ja vuodenaikoihin.

Tiilet edustavat ”kolmea aarretta” (kiin. 三財, sāncái) eli taivaan (kiin. 天, tiān), maan (kiin. 地, dì) ja ihmisen (kiin. 人, rén) kolmijakoa. Maat edustavat ihmistä, arvotiilien ilmansuunnat maata eli tilaa, arvotiilien päätiilet taivasta eli aikaa. Bonustiilet symboloivat satunnaista onnea.

Kiinalainen peli

Vaikka mahjong onkin aika eksoottinen peli, se ei oikeastaan ole kovinkaan kummallinen peli. Monet suomalaiset korttipelaajat tuntevat ginirommin ja canastan. Myös joku muu rommipeli on monelle tuttu. Rummikub lienee myös useille varsin tuttu.

Nämä kaikki pelit ovat yllättäen sukua mahjongille. Mahjong on juurikin rommipeli, jota vain pelataan korttipakan sijasta mahjong-tiilillä.

Mahjong-tiiletkin ovat itse asiassa kuin sukua pelikorteille. Niitä voisi ajatella kuin kaukaisina serkkuina. Korttipelien alkuperä on tosiaan jäänyt hieman hämäräksi, mutta todennäköisesti syntyjuuret ovat Kiinassa, jossa käytettiin niin kutsuttuja rahakortteja. Nämä rahakortit ovat tiedossa olevien teorioiden mukaan edeltäjiä sekä mahjong-tiilille että länsimaisille pelikorteillemme.

Mahjongin perusidea

Mahjongissa pelaajien tavoitteena on saada valmiiksi 14 tiilen mahjong-käsi. Kädessä on neljä kolmen tiilen yhdistelmää ja pari. Vuorot kulkevat niin, että vuoronsa aluksi pelaaja nostaa tiilen muurista. Tämän voisi ajatella vastaavan ikäänkuin korttipelin nostopakkaa. Jos sillä tiilellä ei voita, heittää pelaaja kädestään yhden tiilen pois.

Tietyissä määritellyissä tilanteissa voi ottaa itselleen toisen pelaajan poisheittämän tiilen.

Voittaja on se, joka saa voittokäden valmiiksi ensimmäisenä ja voittaa jaon. Pisteitä saa kätensä arvon mukaan. Tässä kohtaa mahjong eroaa monista länsimaisista rommipeleistä. Muissa peleissä kun on tavallisempaa sakottaa muita pelaajia käteen jääneistä korteista.

Maassa maan tavalla

Mahjongista on olemassa monia erilaisia muunnelmia. Peli-idea on kutakuinkin sama ja kaikki muunnelmat kyllä tunnistaa samaksi peliksi. Erot ovat lähinnä pisteenlaskussa, jossa on paljon vaihtelua. Eri maissa pelataan eri tavoin.

Erityisesti sellaisilla alueilla, joissa peli kulkeutuu luontevasti kansanperinteenä, vaihtelua on runsaasti. Länsimaissa pelitavat ovat yhteneväisempiä, koska pelaaminen on enemmän oppikirjalähtöistä.

Länsimaalaisella pelaajalla on kuitenkin valinnan paikka edessään, kun pitää valita käytettävä sääntöjärjestelmä. Pelityylin valitsee tietysti usein se oma peliseura. Jos pelaamisen aloittaa tyhjästä, saa tyylinsä jokainen peliseurue valita vapaasti. Näillä sivuilla esittelemme erilaisia tapoja pelata mahjongia. Niistä voi jokainen valita itselleen sopivimman.

Tutustu myös

Mahjong connect

01

Kris-Mahjong

02

Kytky-Mahjong

03

Miten Mahjong toimii?

Mahjong toimii siis siten, että näytölle on asetettu tietty määrä palikoita tietyn kuvion mukaisesti. Osa palikoista on toisten päällä. Peli kulkee niin, että sinun tulee löytää samanlaisia pareja ja yhdistää niitä keskenään.

Pareja ei voi kuitenkaan yhdistää, mikäli toinen tai molemmat parin palikoista eivät ole vapaina. Palikoita voidaan siis poistaa vain reunoilta, ja palikan tulee olla vapaana vähintään toiselta sivulta. Poistamalla siis tiettyjä palikoita voidaan avata joko uusia siirtomahdollisuuksia tai sitten ei. Tästä syystä tulee olla tarkkana siinä, mitkä palikoista kannattaa yhdistää keskenään. Palikoita löytyy nimittäin lähes kaikissa pelin versioissa neljä samaa kuviota, eli jokaista kuviota kahden parin verran.

Pelaa Mahjong-pasianssia näin:

Joka päivä uusi haaste

Peli vaatii hoksottimia ja taktikointia. Tavoite on, etteivät tarvitsemasi palikat jää muiden väliin. Mahjongissa poistetaan pareja peliareenalta. Vain sellaisia palikoita voi poistaa, joiden jommalla kummalla tai kummallakaan sivulla ei ole palikkaa.

Esimerkki pelaamisesta

  1. Tavoite on poistaa palikat pelipöydältä löytämällä parit. On siis etsittävä kaksi palikkaa, joissa on samanlainen kuvio.
  2. Poistaa voi vain sellaiset palikat, joiden toisella tai jommalla kummalla puolella ei ole palikoita. Kun klikkaat vapaana olevaa palikkaa, sen reunat alkavat loistaa. Klikatessasi suljettua palikkaa, sen reunat eivät loista klikatessa.
  3. Löytäessäsi vapaana olevan parin, klikkaa molempia vuorotellen ja ne katoavat.
  4. Etsi seuraava vapaana oleva pari ja jatka näin.
  5. Jos paria ei löydä, peli auttaa sinua väläyttämällä vapaana olevaa paria.
  6. Kun pöydän saa tyhjäksi, peli kertoo pisteesi. Sitten klikattaessa keltaista ympyränuolta, pääsee seuraavalle tasolle.

Mah Jongin tai Mah Jonggin säännöt

Kuten monet muutkin perinteiset pelit, Mah Jong -muotoja on monenlaisia. Tämä aiheuttaa haasteita sellaiselle, joka yrittää löytää lopulliset säännöt. Ensimmäiset tässä annetut säännöt perustuvat alkuperäiseen kiinalaiseen peliin. Se on yksinkertaisin ja todennäköisesti taitavin muoto.

Annamme myös muita sääntöjä brittiläiselle pelille. Tämä versio eroaa hieman tyypillisestä kiinalaisesta pelistä, koska vain yksi chow on sallittua kättä kohden ja kiinalaisella pelillä on vähemmän ”erikoiskäsiä”.

Jotkut pitävät brittiläistä peliä mielenkiintoisempana kuin kiinalaista peliä. Sanotaan, että kiinalainen peli olisi tyylikkäämpi ja perinteisempi. Molemmat pelit eroavat merkittävästi Yhdysvalloissa kehitellystä tyypillisestä pelityylistä. Siellä on mm. keksitty suuri ja monimutkainen ”erikoiskäsien” sarja alkuperäisen kiinalaisen sarjan ulkopuolelta. Se on myös strategisempi kuin japanilainen pelityyli.

Perusvarusteet

Mah Jong -laattojen sarja koostuu 144 laatasta, jotka ovat tyypillisesti noin 30 x 20 x 15 mm. Perinteisesti ne on valmistettu luusta tai norsunluusta, mutta modernit sarjat ovat nykyään muovia.

Peliä pelataan 144 merkkilaatalla, joiden perusteena ovat kiinalaiset merkit ja symbolit. Vaikka mahjong-muunnelmia on monia, useimmilla muunnelmilla on kuitenkin yhteisiä perussääntöjä. Näiden yhteisten perussääntöjen lisäksi on olemassa lukuisia alueellisia muunnelmia.

Näillä muunnelmilla voi olla esimerkiksi huomattavasti poikkeavuuksia erilaisille voittokäsille. On myös erilaisia pisteytysjärjestelmiä ja jopa yksityiskohtaisia lisäsääntöjä. Pelaajaryhmä voi ottaa käyttöönsä omat säännöt, jotka voivat erityisesti muuttaa pelin tunnelmaa.

Lisävarusteet

Itse asiassa pelin pelaamiseen vaaditaan laatat ja nopat. Nämä säännöt on kirjoitettu ikään kuin muita välineitä ei olisi käytettävissä. Muut laitteet ovat kuitenkin yleensä osa sarjaa. Seuraavia voidaan käyttää pelaajien harkinnan mukaan, jos niitä on saatavilla: Sarjoissa on usein joitain varaosia tyhjiä laattoja, joita käytetään kadonneiden laattojen korvaamiseen.

Jotkut Joker-laatat sisältyvät välineisiin myös yleisesti. Niitä merkitään kiinalaisella hevosella ja niitä käytetään toisen Ghoulash-pelin pelaamiseen. 4 telinettä ovat hyödyllinen lisävaruste jokaisen pelaajan laattojen pitämiseen. Kalliimpiin sarjoihin kuuluu neljä erikoislaskuria, jotka merkitsevät neljää tuulta.

Näitä käytetään tavallisten neljän tuulen laattojen sijasta päättämään, kuka istuu missä ja sijoitetaan sitten erityiseen laatikkoon, jota kutsutaan Tong-boxiksi. Ylin laatta näyttää kunkin kierroksen vallitsevan tuulen.

Lopuksi, useimmissa sarjoissa on joitakin pisteitä, joita käytetään pisteytykseen. Pisteet voidaan laskea tietysti millä tahansa välineellä. Myös perinteiset paperi ja lyijykynä ovat hyödyllisiä. Pisteytystikkuja on monia lajikkeita. Sillä ei ole väliä mitkä arvot määritetään jokaiselle kepille, kunhan se on sovittu etukäteen ja jokainen pelaaja aloittaa samalla määrällä kutakin keppiä.

Istumapaikat

Yksi neljästä tuulilevystä asetetaan kuvapuoli alaspäin, sekoitetaan ja kukin pelaaja ottaa yhden. Pelaajat istuvat tämän vedon mukaan myötäpäivään, eli pohjoinen, länsi, etelä, itä.

Mah Jongin pelaaminen voi kestää useita tunteja. Kun jokaisella pelaajalla on ollut itätuuli, etelästä tulee hallitseva tuuli. Kun etelä on valmis, vallitsevasta tuulesta tulee länsi ja lopulta pohjoinen. Istunto päättyy, kun jokainen pelaaja on pelannut vallitsevana pohjoistuulena.

Istuntoa ei tietenkään tarvitse suorittaa loppuun. Tietyn määrän kierroksia tai tavoitepisteisiin pelaaminen on ihan yhtä hyvä.

Muurin rakentaminen

Kukkia ja vuodenaikoja ei yleensä käytetä kiinalaisessa pelissä. Kaikki laatat sekoitetaan perusteellisesti etelään ja pohjoiseen alaspäin rituaalissa. Valmistuttuaan kukin pelaaja ottaa 34 laattaa ja sijoittaa ne seinään, 2 laattaa korkealle ja 17 laattaa pitkälle. Laattojen tulee olla pitkät sivut ja kuvapuoli alaspäin.

Jokaisen seinän tulee olla jokaisen vasemmalta oikealle juoksevan pelaajan edessä. Neljä seinää työnnetään sitten yhteen muodostamaan neliö, joka symboloi Kiinan suurta muuria. On tärkeää varmistaa, että seinillä ei ole rakoja ja että ne koskettavat kulmia, jotta kaikki väijyvät lohikäärmeet tai pahat henget estetään pääsemästä sisään.

Seinän rikkominen

Seuraavaksi Itä heittää noppaa päättääkseen kuka rikkoo muurin. Itä laskee pelaajat, alkaen idästä, ja työskentelee vastapäivään heitetyn numeron mukaan. Pelaaja, joka istuu missä laskenta loppuu, heittää nopat uudelleen ja lisää molempien heittojen kokonaismäärän ja käyttää sitten tätä summaa laskemaan seinänsä oikealta vasemmalle.

Peli

Ensimmäisen käännöksen tekee East, joka hylkää yhden laatan asettamalla sen kuvapuoli ylöspäin pöydälle. Jokainen seuraava kierros tapahtuu siten, että pelaaja ottaa ruudun, pelaa vaihtoehtoisesti laattayhdistelmän ja heittää sitten ruudun.

Mahjongia voi pelata netissä rahapelinä, vaikka esim. Kiinassa sen uhkapelaaminen on kiellettyä. Tarina kertoo, että Kiinassa kommunistit aikoinaan kielsivät uhkapelinä pelaamisen ja koko Mahjongin pelaamisen.

Vuodesta 1985 lähtien Kiinassa on taas saanut pelata Mahjongia, mutta ei edelleenkään rahasta. Tätä sääntöä voidaan kuitenkin kiertää siten, että voitot jaetaan vasta pelin päätyttyä.

Mahjongista on paljon erilaisia pelimuotoja. Yksi suosituista on yhä tunnetummaksi tuleva Riichi-Mahjong. Suosittu on tietenkin virallinen kiinalainen mahjong ja muut kiinalaiset versiot. maittain vaihtelevia variaatioita on paljon.

Riichi

Suomalaisten keskuudessa suosituin pelimuoto on japanilainen Mahjong. Tälle on annettu nimi Riichi. Sen pelaajia on varmasti eniten. Tälle pelille on perustettu virallisia seurojakin ympäri Suomea. Seurojen toiminnasta riippuen toimintatavat voivat vaihdella.

Suomessa virallisena Riichi-Mahjongin sääntöinä käytetään Euroopan Mahjong-liiton sääntöjä. Jotkin suomalaiset seurat saattavat käyttää muita riichi-sääntöjä.

Ulkomailla RCR:ää käytetään EMA:n muiden jäsenmaiden kansainvälisissä turnauksissa, mukaanlukien EM-kilpailuissa. MM-kisojen säännöt ovat muutamaa eroa lukuunottamatta samat.

Riichin kotimaa on Japani, missä säännöt usein eroavat selvästi muista peleistä. Netistä löytyvillä sivuilla saattaa olla eroja.

Pisteytys

Koska pistemäärät voivat kasvaa vaikeasti käsitettävän suuriksi, yleensä sovelletaan jotain yhteisesti sovittua rajaa. Englannissa esimerkiksi raja on yleensä 2000 pistettä, vaikka turnausrajat ovat pääsääntöisesti 1000 pistettä. Pisteytys voi vaikuttaa monimutkaiselta.

Jos pelaaja meni Mah Jongille erityisellä kädellä tai pelaaja soitti erityisellä kädellä Mah Jongissa, Special Hand -pöydän pisteet ovat voimassa. Muussa tapauksessa lasketaan jokaisen käden arvo, lisätään bonuspisteitä ja tarvittaessa tehdään tuplauksia.

Mah Jong – brittiläinen versio

Seuraava perustuu brittiläisen Mah-Jong Associationin julkaisemiin pelisääntöihin.

Peliä pelataan samalla tavalla kuin kiinalaista peliä, mutta muutamin muutoksin. Kukat ja vuodenajat ovat osa sääntöjä. Monet kokeneet asiantuntijapelaajat saattavat haluta jättää ne pois.

 

Mahjong-pasianssin eri versiot

Pelistä löytyy siis monia eri versioita. Ne eroavat joko pelialueen muodon tai sääntöjen mukaan toisistaan. Esimerkiksi Mahjong connect eroaa pelin perusversiosta siinä, että palikoita voidaan yhdistää toisiinsa vain jos ne voi liittää toisiinsa korkeintaan kahdella 90 asteen kulmalla. Kris-Mahjong puolestaan on yksi kaikkein yksinkertaisimmista pelimuodoista. Siinä kaikki palikat asetetaan tasaisesti, eikä yksikään palikka ole toisen päällä.

Kris-Mahjongia ja monia muita Mahjong-pelejä voi pelata myös kaveriporukalla niin sanottuna pöytäpelinä. Kyseessä ei siis ole ainoastaan tietokonepeli, vaan sitä varten on mahdollista hankkia palikat, joilla peliä pelataan. Tällöinkin voi ottaa pelattavaksi useamman eri version, ja se mitä versiota pelistä pelaa, riippuu täysin omista mieltymyksistä. Kyseessä on vanha kiinalainen kansanpeli, josta jokainen pelaaja voi valita suosikkinsa peliversion osalta.

Mahjong free - pelaa ilmaiseksi

Mahjongia voi pelata ilmaiseksi netissä monilla eri pelisivustoilla. Pelin voi halutessaan ladata myös tietokoneelle tai omalle älylaitteelle Googlen Play kaupasta tai Apple Storesta. Pelin lataaminen ei kuitenkaan ole pakollista, sillä sitä voi pelata suoraan selaimesta käsin.

Monilla tietokoneilla on myös alustetusti ladattuna Mahjong-peli. Se voi siis löytyä jo koneesi sovellusvalikosta tietämättäsi. Ennen kuin lähdet lataamaan uutta sovellusta kannattaa tarkistaa, ettei peli löydy jo valmiiksi omalta laitteeltasi. Jos kuitenkin tiedät, minkä pelin version haluat, voit tietysti hankkia useamman erilaisen tai vaihtaa koneellasi jo olevan sovelluksen toiseen. Yksi hyvä idea on myös luoda pikakuvake, jota kautta pääset pelaamaan hetkessä.

Vaikka peli löytyykin ilmaiseksi netistä, on siitä olemassa lukuisia variaatioita. Et siis joudu tinkimään tietyn variaation pelaamisesta, sillä saat pyörimään mitkä tahansa Mahjongit omalle laitteellesi maksamatta senttiäkään. Jos et ole varma, mitä variaatiota haluat pelata, voit kokeilla niitä rauhassa selaimella ennen sovelluksen hankkimista.

Mistä Mahjong sai alkunsa?

Mahjong on alkujaan kiinalainen kansanpeli, joka sai alkunsa 1800-luvun loppupuolella. Se on sekoitus aikaisempia domino- ja korttipelejä. Peliä pelattuun alkujaan rahapelinä ja niin tehdään yhä nettikasinoilla. Kiinasta peli vietiin Japaniin vuonna 1907. 1920-luvulla se saapui Yhdysvaltoihin, jonka jälkeen siitä kehitettiin monimutkaisempi versio ja lisäksi sille julkaistiin säännöt.

Amerikkalainen peli eroaa suuresti perinteisestä pelistä. Myös muita maakohtaisia eroja pelien välillä on. Peliä pelataan yhä edelleen ympäri maailman useissa eri versioissa aina ilmaispeleistä pöytäpeleihin ja nettikasinoiden rahapeleihin saakka. Peliltä löytyy runsaasti faneja, ja sen parissa tullaan taatusti viettämään vielä runsaasti aikaa. Sivistyneet kiinalaiset eivät kuitenkaan myönnä edes osaavansa tätä peliä, sillä sitä pidetään rahvaiden pelinä, eikä sivistyneiden kuulu sitä Kiinan kulttuurin mukaan pelata.

Viimeisimmät artikkelit

Mahjong-strategiat
Nettipelit

Mahjong-strategiat

Mahjong on peli, jossa hyvällä strategialla on todellakin väliä. Jos tekee yhdenkin väärän peliliikkeen, voi peli päättyä huonosti. Mahjongissa on osattava miettiä sekä omaa pelistrategiaansa

Lue lisää »

Mahjong Nettipelit

Mahjong on hurjan suosittu ajanvieton hauska tapa, jossa yhdistellään vapaita palikkapareja keskenään. Vapaa palikka ei ole koskaan kahden palikan välissä eikä toisen palikan alla. Täältä löydät toki muutkin suositut Mahjong -variaatiot.

Mahjong on Kiinasta lähtöisin oleva peli. Kiinassa sitä pelataan edelleen yleisesti. Pelin sanotaan tuovan onnea. Kuten moni muukin pelaaminen, se auttaa muistin kehittämistä ja estää tylsistymistä.

Aivot pitävät ratkomistehtävistä ja ajattelusta, joten Mahjong on siihen mainio. Aivojen virkistykseen ja dementian ehkäisyyn pelaaminen on mainio tapa. Pulmat, mukava seura, vanhat perinteet ja pelin mielenkiintoinen historia tekevät tästä pelistä niin suositun.

Kiinassa Mahjongia pelataan lähes joka paikassa. Sitä voi pelata puistoissa, ravintoloissa tai miksipä ei kotonakin. Maailma kuitenkin muuttuu ja nykyään tätä vanhaa pelia voidaan pelata myös netissä.

Netissä pelaaminen

Netissä pelaaminen on mahdollista jo rahastakin. Mahjongin pelaamista voi seurata livepelinä. Se voi alkuun näyttää, kuin kyseessä olisi jokin korttipeli. Mahjongissa ei kuitenkaan ole kortteja, vaan muovisia nappuloita, jotka ovat joskus aika isoja.

Vaikka netissä Mahjongia voi pelata rahapelinä, niin Kiinassa uhkapelinä se on kiellettyä. Aikoinaan Kiinassa kommunistit kielsivät uhkapelinä pelaamisen ja koko Mahjongin pelaamisen. Vuodesta 1985 alkaen Kiinassa on taas saanut pelata Mahjongia, mutta ei siis edelleenkään rahasta.

Classic Mahjong

Klassinen Mahjong on peli, jossa pitää poistaa tiiliparit eri tehtävissä. Pelissä voi taktikoida ja muistaa varoa, ettei tarvitsemasi palikka jää jumiin muiden väliin. Mahjongissa voit poistaa palikat vain, jos jompi kumpi niiden sivu on auki, eikä palikka ole muiden välissä tai alla.

Netissä pelatessa on hyvä huomioida, että toiminta riippuu myös käytettävästä selailmesta.

Mahjong on alkujaan Kiinasta lähtöisin oleva neljän hengen peli. Pelin tavoitteena on muodostaa 17 nappulasta ja erilaisista yhdistelmistä koostuva voittokäsi. Pelin säännöistä on olemassa paljon erilaisia variaatioita. Pelaamisessa onnekkuus ja taktiikka auttavat. Kokeneet pelaajat tietävät miten parhaisiin voittoihin voi päästä.

Pelin voittamiseksi tarvitaan tietoa pelitaktiikoista, todennäköisyyksien arvioimista ja tottakai, kuten pelaamiseen oleellisesti kuuluu, hyvää onnea. Pitkällä kokemuksella, hienolla peliasenteella ja viilipyttymäisellä suhtautumisella tässäkin pelissä on voittajia.

Jännittävä peli

Pelin jujuun kiinnipäästyä se vie todella mukanaan. Jännitys ja hauskuus yhdistyvät tässä suositussa pelissä. Mestariksi voi päästä harjoittelulla ja pelikokemuksia keräämällä. Tietomäärä ja osaaminen karttuvat vain pelatessa. Muiden pelaajien kommentteja kannattaa aina kuunnella tarkasti.

Mahjongin pelaaminen voi olla nopeaa tai viedä useamman tunnin. Sopiva peliaika on monille yhdestä kolmeen tuntia. Erilaisten käsien ja pelitilanteiden hallinta vie varmaan voitoon. Mahjongin pelaajat ovat arvostettuja pelimaailmassa.

Mainetta voi niittää tässä jopa keisarillisessa pelissä. Mahjongia pelataan perinteisesti neljä kierrosta, eli vähintään 16 erää. Tällainen peli kestää yleensä pari kolme tuntia. Se on mitä mukavin ajanviettotapa.

Vastuullinen pelaaminen

​​​Erilaiset nettipelit ovat aina mielenkiintoista ja viihdyttävää ajanvietettä. Ne voivat tuoda elämäämme paljon iloa ja energiaa. Netissä pelattavista peleistä, myös Mahjongista voi saada haastetta, onnistumisen kokemuksai ja toivottua jännitystä.

Pelaaminen on ihmisiä yhdistävä, koska monet pelit ovat yhdessä pelattavia. Pelaaminen voi auttaa löytämään kavereita ja luomaan ainakin virtuaalisia ihmissuhteita. Joskus pelaaminen voi viedä niin mukanaan, että siihen hurahtaakin helposti valtaosa päivästä. Pahimmillaan aikaa ja energiaa ei enää muuhun riitäkään.

Tällaisessa tilanteessa, kun ajankäytössä ja arjen hallinnassa alkaa olla puutteita, puhutaan peliriippuvuudesta. Pelaavalle henkilölle on saattanut syntyä pelaamisesta tai netin käytöstä riippuvuus, johon on mahdollista puuttua.

Usein pelaavan henkilön lähipiirillä saattaa tulla huoli ja mietitään mikä on kohtuullista pelaamista. Mikäli pelaaminen ei ole enää omassa hallinnassa, siihen on hyvä havahtua.

Pelaajien on muistettaava vastuullisuus, että lain mukaan kaikki rahapelaaminen on kielletty Suomessa alle 18-vuotiailta.

Pelaaminen tuo iloa

Rahapelaaminen tarkoittaa pelaamista, jonka voittona tai tappiona on rahaa. Panoksena voi olla myös jotain rahan arvoista. Rahasta voi pelata monia pelejä, kuten nettipokeria, Mahjongia, kolikkopelejä, perinteistä lottoa ja raaputuspelejä.

Monista ihmisistä rahapelaaminen on hurjan kiinnostavaa. Siksi niin monet ovat löytäneet ilokseen Mahjongin. Rahapelaaminen kiinnostaa monen ikäisiä ja monenlaisista taustoista olevia pelaajia. Pelaaminen on sekä jännittävää, että kiinnostavaa. Tämä kaikki tekee pelaamisesta todella houkuttelevaa.

Monille juuri rahapelaaminen on se, joka antaa heille mahdollisuuden kokeilla omia uskalluksen rajoja. Pelaaja voi kokea suurta jännitystä, kun voi kokeilla onneaan rahapelissä. Rahapelaamisella saatetaankin hakea omaan elämään lisäksi vaikkapa sosiaalisia tapahtumia ja ennen kaikkea viihtymistä

Rentoutumalla mahjongia pelaamalla voi saada hetken taukoa arjesta tai kaivattua jännitystä. Pelaamisen tekee vielä entistäkin kiinnostavammaksi mahdollinen onnen kantamoinen ja tuottoisat voitot.

Turvalliset pelitavat

Kun pelaa turvalliseksi todetulla nettikasinolla, saa käyttöön saa koko joukon erilaisia työkaluja, joilla voit tarvittaessa hallita pelaamistasi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset pelirajat. Ne voivat liittyä joko itse peleihin asetettaviin panoksiin tai parhaimmillaan myös tehtävien talletusten määrään.

Esimerkiksi talletusraja on yleinen turvallisilta pelipaikoilta löytyvä työkalu vastuulliseen pelaamiseen. Talletusrajan avulla pelaaja voi asettaa itselleen maksimibudjetin vaikkapa viikon tai kahden ajaksi. Tällä tavalla toimien on mahdotonta tallettaa peleihin tätä rajaa suurempaa summaa.

Talletusraja on monien mielestä vielä panostusrajaakin parempi vaihtoehto.Talletusraja säätelee oleellista asiaa, eli rahapeleihin käyttämäsi rahan määrää. Panostusrajan ongelmana vain on, että se ei ota huomioon voittoja tai tappioita. Panostusrajaa ei voi muuttaa, vaan voit panostaa saman summan, vaikka pelit sujuisivatkin hyvin ja olisit voitolla.

Lisensoidut kasinot

Kasinolisenssin saaminen on oleellinen sekä pelaajalle että kasinolle itselleen. Tämä johtuu siitä, että lisenssit antavat kasinoille mahdollisuuden toimia tietyllä lainkäyttöalueella tai tietyllä maantieteellisellä alueella.

Verkkokasinojen suosion myötä suurin osa kasinon ystävistä tarkastelee liiaksi vain bonuksia tai pelimäärää, joita kasinoperaattori tarjoaa. On hyvä idea tarkistaa, ovatko viranomaiset lisensoineet kasinoa.

Lisensiä myönnettäessä on tarkistettu useita tekijöitä, jotka suoraan vaikuttavat pelaajien turvallisuuteen ja pelikokemuksiin. Näitä asioita ovat ainakin turvallisuus, oikeudenmukaisuus, palveluiden laatu ja asiakaspalvelu. Kun pelaaja etsii itselleen parhaiten sopivaa kasinoa pelatakseen Mahjongia, on monta hyvää syytä valita lisensoitu kasino. Lisenssi toimii ikäänkuin takuuna näille edellytyksille ja upea pelikokemus on taattu.

Luotettavat Mahjong-kasinot

Monet kasinot tarjoavat Mahjong-pelin osana pelivalikoimaansa. Online-kasinoissa pelateessaan pelaajan on klöydettävä luotettava kasino parhaan kokemuksen saamiseksi. Voitot ja henkilötiedot ovat sellaista tietoa, että pitää olla tarkkana.

Luotettavien kasinoiden tunnistamiseksi pelaajien on suositeltavaa lukea Internetissä saatavilla olevat asiakasarvostelut. Muiden pelaajien kokemukset auttavat valitsemaan sopivan paikan pelata Mahjong-pelejä verkossa.

Luotettavan kasinon valitseminen parantaa myös pelaajan kasinokokemusta ja mielenrauhaa siitä, että heidän rahansa ja tietonsa ovat turvassa.

Jokainen Mahjongia koskaan kokeillut on voinut todeta pelin olevan helposti mukaansatempaava. Ei ole mitenkään ihmeellistä, että levittyään Kiinasta maailmalle, se on otettu hyvin vastaan. Vaikka pelisäännöt vaihtelevatkin maittain, tuo se jokaiselle pelaajalle tuulahduksen menneiltä ajoilta modernisti nykyaikaan yhdistyen. Hauskempaa ja mukaansa tempaavampaa kuin Mahjong, voi olla vaikea löytää.

 

Kuinka peli ladataan?

Mahjong on ladattavissa monille laitteille. Pelin ilmaisversion voi ladata Windows-laitteelle Microsoftin sivuilta. Se toimii Windows 10 -laitteista aina Windows 8.1 -laitteisiin saakka. Lisäksi lukuisat pelin versiot ovat ladattavissa Android-laitteille Googlen Play kaupasta täysin ilmaiseksi. Kannattaa kuitenkin huomata, että voidaksesi pelata näitä pelejä ilmaiseksi, joudut hyväksymään sen, että pelien välissä ilmestyy säännöllisesti mainoksia.

iOS-laitteille Mahjong voidaan ladata Apple Storesta ilmaiseksi. Myös tässä tapauksessa joudut hyväksymään markkinoinnin samalla kun pelaat. Saatavilla on lukuisia eri versioita Mahjongista aina peruspelistä monimutkaisempiin saakka. Valitse siis itseäsi houkuttavimmat pelit pelattavaksesi.

Monet ilmaiseksi ladattavat pelit ovat säännöiltään samat. Niiden ainoita eroja ovat vain käytettävyys ja pelien taustat. Kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, miten hyvin peli toimii omalla laitteellasi. Jos kyseinen peli ei tunnu toimivalta, kannattaa kokeilla toista peliä, ennen kuin luovuttaa Mahjongin suhteen. Kaikki pelit eivät nimittäin toimi samalla tavalla, vaan tässä on huomattavia eroja valmistajien välillä.